Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

PERINNEMATKA 2017 SODANKYLÄN NÄKKÄLÄÄN

Pitkähkön tauon jälkeen päätimme poikien kanssa jälleen käydä hiukan rentoutumassa ja varasimme erämökin itä-lapista Raja-Joosepin rajanylityspaikan läheltä, Kolmoisjärven rannalta. Vaan kevät teki meille tepposet ja toukokuun puolessa välissä Metsähallitus ilmoitti, että todennäköisesti kyseiselle mökille ei kesäkuun puolenvälin tienoilla pääse autolla lainkaan, vaan kävelyä tulisi lähes kymmenen kilometriä.

Saimme tilaisuuden vaihtaa varausta ja siirryimme aivan eri puolelle lappia, Suomineidon hartian tienoille Sodankylän Näkkälään, Norjan rajan tuntumaan.

Seudun kartasta näkyy mökin ja autiotuvan paikat.

Valokuvat olen jakanut kolmeen eri albumiin:


Lauantaiaamuna 10.6. pakkasimme Yetin ja lähdimme köröttelemään pohjoiseen. Viitasaaren tienoilla jauhelihavastaavamme loihe lausumaan, että ne kolme kiloa kuivattua jauhelihaa ovat sitten siellä jääkaapin hyllyllä. Koskapa mökillä oli kerrottu olevan maakuoppa kylmäsäilytystä varten, päätimme ostaa matkalta jauhelihaa sekä nyhtökauraa ja härkistä pataruokiemme täytteeksi.

Mökki löytyi helposti navigaattorin avulla. Se oli kauniilla paikalla Näkkäläjärven rannalla lähellä Näkkälän kylää, aivan Näkkälävaaran kupeessa - kuten huomaatte, Näkkälä on vallitseva nimi tuolla seudulla, se oli myös vuokraisännän sukunimi.

Mökissä oli kaasuhella, aurinkokennolla toimiva valaistus - jota ei tähän vuodenaikaan tarvittu - rantasauna - joka oli ahkerassa käytössämme - sekä maahan upotettu tynnyri, johon mukavasti mahtui iso kylmälaukku ja joka ainakin näin alkukesästä säilytti ruokatavarat erinomaisen kylminä.

Tullessamme oli järvi vielä aivan jäässä, omistajan poika kertoi, että alkuviikosta mökille oli vielä kuljettu moottorikelkalla.

Kevät eteni kuitenkin nopeasti ja jo maanantai-iltana oli navakka itätuuli hajottanut jäät ja järvi oli aivan sula.


Sunnuntaina heräsimme kylmään aamuun, ulkolämpö oli nollan tienoilla. Tallustelimme muutaman kilometrin järven eteläpäähän laskujoen suulle. Järven sivuitse kulkee Hettaan menevä reitti, joka paikoin oli sulamisvesistä tulvinut, märät kohdat oli kuitenkin helppo väistää. Joella pojat uittivat vieheitään järvessä ilman kalaonnea. Heittopaikan löytäminen oli haasteellista koska pusikkorantaisen joen pinta oli selvästi normaalitasoa korkeammalla.

Tällä kävelyllä löysimme myös ensimmäisen poronraadon, joita kaikkiaan viikon aikana havaitsimme puolisen tusinaa, suurin osa meidän epätieteellisen arviomme mukaan viimetalvisia. Liekö ahma ollut asialla.

Iltapäivällä kiipesimme Näkkälänvaaran huipulle, korkeus 495m. Sieltä avautui upea 360 asteen näkymä yli Näkkälän kylän ja järven sekä kauas pohjoiseen Norjaan päin.

Mökin lähellä on seitakivi, jossa aikoinaan on annettu uhrilahjoja. Nykyaikaiset uhrilahjat ovat todennäköisesti turistien kivenkoloihin työntämät kolikot.

Seitakiven vierestä löytyi geokätkö  oksasta riippuvasta pienestä nyssäkästä.


Maanantaina oli selvästi lämpimämpi aamu, kävimme Hetassa luontokeskuksessa ja paluumatkalla poikkesimme Leppäjärven kohdalla olevalla Lijankijärvellä. Sinne oli kilometrin verran kävelyä kylän laidalta.

Kauniilla hiekkarannalla oli venepaikkoja sekä nuotiopaikka. Siellä näimme ensimmäisen malliesimerkin perinteisestä lappalaisveneestä.

Mökille palatessamme havaitsimme jäiden lähteneen. Mökkirannasta Artun uistimeen tarttui hauki joka sai palata takaisin järveen. Utelias telkkä tuli myös kurkkimaan pihassa olevaan pönttöön.


Tiistaina oli retken kohokohta, eli lähdimme kävelemään koilliseen kohden Pöyrisjärveä, jonka etelärannalla on Metsähallituksen autiotupa.

Meille oli kerrottu, että polku tulvii joistain kohdin niin, ettei mönkijällä pääse läpi, mutta sellainenhan ei meitä pelottanut. Matkan pituudesta on erilaisia arvioita 16:sta aina 20:een kilometriin asti. Tuo 16 kilometriä lienee lähinnä totuutta.

Loivat vaaranrinteet ovat kanervan ja harvassa kasvavien vaivaiskoivujen peitossa, polku on paikoin kaivautunut niin hienoon hiekkaan, että siinä on vaikea kävellä. Jänkällä kävely polun vierellä on usein paljon helpompaa.

Seuraavassa kuvassa on ensinäkymä Pöyrisjärvestä. Mittakaavaa on vaikea hahmottaa, luulimme määränpään olevan jo lähellä, mutta matkaa olikin vielä tunnin verran jäljellä. Maiseman auettua alkoi myös pohjoiseen kääntynyt tuuli puhaltamaan koko voimallaan, pakottaen vetämään takin niskaan.

Muutamin paikoin polku oli veden vallassa, mutta kyseiset paikat oli joko varustettu pitkospuilla tai ne pääsi helpohkosti kiertämään.

Puolentoista kilometriä ennen mökkiä Termisjoen haara oli kuitenkin tulvinut niin pahasti, että sitä ei pystynyt kiertämään. Siinä ei auttanut kuin ottaa housut ja kengät pois ja kahlata yli, häveliäisyyssyistä en oheista siitä kuvia tähän. Raikasta oli, kun yläpuolella oli puoliksi jäässä oleva järvi.

Myös mökin piha oli veden vallassa, onneksi ovelle kuitenkin pääsi kastelematta sukkiaan.

Matkalla ei näkynyt kulkijoita lukuunottamatta kolmi-henkistä perhettä, joka oli leiriytynyt Jierstirovanjärven rantaan.

Pöyrisjärvi on viitisen kilometriä pitkä ja luoteiskulmaltaan se sivuaa Norjan rajaa.

Tupa on jaettu kahtia niin, että länsipuoli on kaikille avoin autiotupa ja itäpuoli lukittu varaustupa. Tuvassa on  nukkumalavereita 12:lle hengelle, kaasuliesi sekä kamiina.

Reitti jatkuu itäänpäin Pöyrisjokea kohden kahlaamon kautta. Ulkorakennuksen reunalla oli nojallaan kaksi kanoottia, aamulla havaitsimme toisen niistä kadonneen: joku öinen matkalainen oli todennäköisesti lähtenyt laskemaan jokea Hettaan päin.

Ahkerin meistä - en minä - otti illalla lapion käteensä ja kaivoi kuivatusojat mökin ympärille, se kuivatti pihaa huomattavasti ja helpotti mökkiin kulkua.

Yö tuli nukuttua hiukan levottomasti, koska mökki tuli lämmitettyä hiukan liian kuumaksi. Aamupalan jälkeen pakkasimme reppumme ja rinkkamme ja suuntasimme samaa tietä takaisin.

Kohta matkan alettu pyrähti aivan väylän reunalta riekkoemo karkuun, liekö ollut siinä pesimässä. Se jäi tarkkailemaan tilannetta, uros oli passissa turvallisen välimatkan päässä hiukan etäämmällä.

Meinasin myöhemmin astua suoraan linnunpesään polun viertä kulkiessani, pesässä oli neljä munaa. Albumissa on kuva, tunnistaako joku linnun munien värityksen perusteella?

Paluumatka sujui t-paitasiltaan. Tuuli oli takana ja aurinko porotti suoraan edestä kuumasti.

Illalla keskityimme kortinpeluuseen ja uskaltauduin saunasta käymään järvessä.


Torstaina nukumme pitkään, aamu on lämmin, tuuli on kääntynyt lännen puolelle.

Tänään päätimme siirtyä veneilyyn. Mökin varustukseen kuuluu soutuvene, tosin siihen ei löydy tappia ja airotkin ovat erimittaiset ja vailla hankaimia. Rauno veistelee tapin ja airot ryöstämme naapuriveneen alta.

Suuntaamme järven eteläosaan, saman joen niskalle, jonne kävelimme sunnuntaina. Joen itäpuolen ranta on kovempaa maata, joten sieltä on helpompi heitellä.

Saaliina on muutamia haukia, jotka kaikki joutavat takaisin järveen. 

Lounastauon aikana alkaa puhaltaa puuskainen luoteistuuli, joten päätämme jättää veneilyn ja lähteä ajelulle Norjan puolelle.

Ajamme Kautokeinoon, jossa syömme hirmukalliit - kuten myöhemmin laskeskelemme - pizzat - vaihtelua pataruokiin. Yritämme päästä vesistön luoteispuolella olevalle joelle, mutta emme pääse autolla kyllin lähelle - kartantulkintavirhe - joten jätämme homman sikseen ja palaamme takaisin. Hieman ennen kaupunkia pysähdymme hylätyn, puolilahon hyppyritornin luokse, josta saa hienoja kuvia Kautokeinosta. Kiipesin torniin ottamaan kuvia, Tuijalle ei saa sitten kertoa!

Pojat lähtivät vielä iltamyöhään kalalle, minä painuin pehkuihin. Palasivat kahden aikaan yöllä, ei edelleenkään kalaa tuomisina.


Perjantaina ajamme Näkkälän kylälle ja lähdemme kiertämään kahta vierekkäistä järveä, pohjoista ja eteläistä Paallojärveä.

Pohjois-Paallojärvestä laskeva Paallojoki ei ole leveydeltään mittava, mutta korkeuseroa Maatsanen järveen tulee lähes 20 metriä, joten virtausta riittää varsinkin näin ison veden aikaan. Pohjoinen Paallojärvi on matala- ja ruohorantainen, kalastelu ei siinä oikein onnistu.

Paallojärvien välillä laskeva - osuvasti nimetty - Välijoki on hiukan rauhallisempi tapaus. Siinä näimme pienenpieniä taimenenpoikasia, jotka suvantopaikassa huilailivat ja välillä yrittivät nousta parinkymmenen sentin putousta ylöspäin. Geenit vetää ylävirtaan.

Oheisesta kuvasta näkee miten taidokkaasti lappalaisveneen hankaimet on tehty, hihna vain airon ympäri ja järvelle.

Viimeinen ilta menikin sitten saunoessa ja tavaroita pakkaillessa. Iltapäivällä ja yöllä oli joitain sadekuuroja, joten keli oli sopivasti läksiäisiksi muuttumassa.


Meillä oli oikein mukava reissu, vaikka se erosikin aikalailla siitä alkuperäisestä suunnitelmasta Kolmoisjärvelle, maisematkin olivat aivan erityyppisiä. Kelien puolesta viikko oli aivan nappivalinta: näimme vuodenajan vaihtuvan, lämpötilat olivat juuri ulkoiluun sopivia ja itikkainvaasio ei vielä ollut alkanut. Vuodenajan vahtumisen näkee hyvin alla olevasta kuvaparista: vasemmanpuoleinen on otettu sunnuntaina ja oikeanpuoleinen perjantaina. Mennessämme ympäristö oli harmaa ja ruskea, lähtiessämme hennon vihreä.

Toisaalta aika ei kalastuksellisesti tainnut olla paras mahdollinen: jalokalat eivät liikkuneet ja rannat olivat monin paikoin vaikeakulkuisia runsaan veden vuoksi.

Näimme maastossa ainakin kuusi kuollutta poroa, jotka lähes kaikki vaikuttivat tuoreilta kaadoilta. Se tuntuu paljolta, koska aiemmilla matkoillamme olemme nähneet korkeintaan kalloja ja sarvia muutamia kertoja.

Sivun alkuun

©2018 jukkalamminmaki - suntuubi.com