Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Viikko Ahvenanmaalla 29.6.-6.7.

Sotahistoriallinen matka entiseen itä-Preussiin 17.-21.7.

Hossassa patikoimassa 22.-25.8. Helsingissä syyslomalla 24.-27.10.


Vuokrasimme mökin viikoksi Eckeröstä ja lähdimme - minä, Tuija ja Tiia - verestämään lähes 20 vuoden takaisia muistoja tuosta aurinkoisesta maakunnasta. Viimeksi perheenä olimme Ahvenanmaalla muistaaksemme 1994 Lehtoteiden perheen kera. Itse olin paikalla viimeksi vuonna 2010, kuten täältä olette saaneet lukea.

Valokuvakooste tämän kesän matkasta löytyy täältä.

Lähtö oli Siljan Galaxylla aikaisin lauantaiaamuna, joten yövyimme Turun Hostellissa perjantai-lauantai välisen yön.

Maarianhaminassa sateli hieman, mutta sehän ei meitä haitannut. Ja mökkikin löytyi kunhan navigaattoriin saatiin oikea kohde valittua. Mökki oli hintaansa nähden todella mukava ja meille kolmelle juuri sopiva varustukseltaan: siihen sisältyi pieni tynnyrisauna, jossa sai yllättävän hyvät löylyt ja oli todella nopea lämmittää.

Mökki oli varsin korkealla kalliolla ja rannassa oli venevajan - eli talaan, niinkuin kaikki ristikontäyttäjät tietävät - vieressä varsin mukava uimapaikka.

Eckerön kaakkoiskulmalla on Degersandin pitkä hiekkaranta, jossa naiset kävivät sunnuntaina punertamassa nahkansa minun lojuessani lievässä kuumeessa mökissä. Pääsin itse käymään rannalla perjantaina.

Maanantaina kuume oli painettu taka-alalle ja suoritimme linnakierroksen:

 

Ulkoilmamuseoon kuuluu maatalo piharakennuksineen, useita muita rakennuksia sekä monta tuulimyllyä.

Vita Björn oli Ahvenanmaan ainoa vankila ja toimii siinä ominaisuudessa vuoteen 1975 asti!

Kastelholman linnan (wikipedian artikkeli, Visitaland) restaurointi, joka tuolla aiemmalla matkallamme esti vierailun, on saatettu päätökseen ja paikka kuuluukin niihin tämä-ainakin-täytyy-nähdä -kohteisiin, ja onkin ehdottomasti kiertämisen arvoinen.

Linnan yhteydessä on myös vankilamuseo Vita björn sekä Jan Karlsgården ulkoilmamuseo, joihin tutustumiseen menee vähintään sama aika kuin linnaankin.

Linnasta siirryimme linnoitukselle, eli Bomarsundiin. Kävimme pohjoisimmalla Notvikin tykkitornilla, josta avautuu hieno näkymä koilliseen. Itse linnoituksestahan on jäljellä muutamia muurinsektoreita: brittiläis-ranskalaiset joukot tekivät oolannin sodassa puolentoistasataa vuotta sitten perusteellista jälkeä tsaarin työmaalla.

Paluumatkalla pysähdyimme ihailemaan maisemia Färjsundin tunnelin yläpuolella olevasta Uffe pä berget kahvion näkötornista.

Tiistaina löysimme itsemme maakunnan kaakkoisosasta, etsimästä laivanvarustaja Erik Petter Erikssonin taloa, nimeltään Pellas. Se sijaitsee Lemlandissa, mutta ajoimme tietysti ohitse ja ajauduimme Lumparlandin perukoille. Takaisinpäin ajoimme rauhallisemmin ja osuimme oikeaan kohteeseen.

Museoksi muutettuun taloon kuuluvat piharakennukset museoesinekokoelmineen, toimivannäköinen tuulimylly, juhla/kokoustilaksi muutettu kivinavetta sekä tietysti 1884 valmistunut päärakennus, joka henkii aikansa ylhäisön elintasoa.

Pellaksesta - vai taipuuko se Pellaasta? - suuntasimme Lumparlandin sekä myös manner-Ahvenanmaan eteläisimpään kärkeen, paikkaan nimeltä Herrö.

Täällä kohtaavat läntiset ja itäiset vedet ja tuuli pääsee puhaltamaan navakasti ilman esteitä pohjoista lukuunottamatta kaikista ilmansuunnista. Muutaman sadan metrin kävelyn päässä on aivan niemen kärjessä lintutorni, johon ehdottomasti kannattaa kiivetä.

Paluumatkalla pysähdyimme kauniille Lemströmin kanavalle Lemlandin ja mannersaaren välillä.

 

 

 

Kelit olivat tähän mennessä olleet tuulisia ja mukavan viileitä - alle kahdenkympin tienoilla. Keskiviikkona kun oli tiedossa pidempi kävely Getalla, saimme tyynempää keliä, aurinkoa ja kesäistä lämpöä.

Ajelimme ylöspäin pikkuteitä Strömsvikin ja Finströmin kautta. Erään mutkan jälkeen piti antaa tietä kurkiemolle poikasineen: emo osasi vetäytyä tieltä, mutta poikanen hätääntyi ja jäi harhailemaan kunnes emo tuli uudelleen tielle ohjaamaan sen pientareelle.

Pienten harhapolkujen jälkeen Getan vuorelle, korkeimmillaan mahtavat 107 metriä merenpinnasta.


Soltunan kahviolta lähtee viiden kilometrin mittainen polku Getan luolille ja Djupvikenin lahdelle.

 

Kaikki Getalla kulkeneet tietävät, että kuvat ja kuvaukset eivät tee sille oikeutta: kalliomuodostelmat, kivimeret ja luolat täytyy vain itse nähdä ja kokea. Ja Djupvikenin lahden kallioilta aukeva näkymä selkämerelle on vertaansa vailla. Seuraavassa pari otosta mukavalta patikkamatkaltamme:

 

Ahvenanmaan pakollisia käyntikohteita on myös Pommern Maarianhaminan länsisatamassa. Kyseessä on maailman ainoa alkuperäisessä kunnossa säilynyt nelimastoinen rahtipurjelaiva, joka vuosisadan alkupuolella teki useita matkoja maailman ympäri Australiaan, Etelä-Amerikkaan ynnä muihin kohteisiin.

Laivalla on hieno näyttely ruumassa ja parikymmenminuuttinen video Australian matkasta.

 

Tutustuimme viimeisenä arkipäivänä Eckerön nähtävyyksiin, joista yhtenä on vanha Posti- ja tullitalo, Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus, jossa pidetään taidenäyttelyitä ja jonka piharakennuksessa on pienimuotoinen postimuseo.

Kävimme myös Käringsundissa, Eckerön kalastus- ja vierassatamassa, jonka penkalla sijaitsee myös uudehko Ahvenanmaan Metsästys- ja kalastusmuseo.

Tyydyimme kiertelemään sataman kallioilla, joista avautui näkymä suoraan länteen Ruåtsiin päin.

Käringsundissa osallistuimme myös villieläinsafarille, noin 45 minuutin mittainen kiertoajelu jonka varrella oli saksanhirviä, villisikoja ja strutseja.

 

Lauantaina oli vuorossa kotimatka Baltic Queenilla. Loman aloittajaisviikko sujui mukavissa maisemissa ja keleissä. Paljon tuli kierrettyä vanhoja tuttuja paikkoja, mutta löysimme myös aivan uusia kohteita. Mikä jäi hieman harmittamaan oli että erinomainen pikkuravintola Pepparkvarnen oli suljettu, heidän Facebooksivuillaan näkyi olevan tieto, että yritys on myyty. Harmi, jäi Tuijalta ja Tiialta kokematta mukavan intiimi ruokapaikka ja erityisesti erinomaiset ruoat.

Valokuvakooste matkasta löytyy siis täältä.

 


SOTAHISTORIALLINEN KIERTOMATKA ITÄ-PREUSSIIN

Kävin työtoverini Raunon kanssa viiden päivän kiertomatkalla Itä-Preussissa. Matkan järjestäjä oli Blitz tours Oy ja bussimatkalla tutustuttiin Saksan ritarikunnan aikaisiin kohteisiin sekä Hitlerin Sudenpesään ja Stutthofin keskitysleiriin.

Matkan kulku ja kohteet on kuvattu parhaiten Blitz toursin omilla sivuilla.

Muutamia valokuvia löytyy täältä.

Tässä tietoa joistakin kohteista internetissä:


HOSSASSA KIERTELEMÄSSÄ

Olimme pidennetyllä viikonlopulla Hossassa. Kuvakooste matkalta löytyy täältä. Seuraavassa on Tiian päiväkirjaote matkalta:

 

to 22.8.2013

Pääsimme lähtemään Äänekoskelta täsmälleen aikataulussa klo 12.00, vaikka äitillä oli työpäivä. Isi ajoi, äiti nukkui takana ja minä pidin Inton kanssa iskälle seuraa (”Ollaanko jo perillä? Kuinka pitkä matka vielä? Joko pidetään tauko? Onko meillä mitään hyvää syötävää? Mulla on vessahätä!!”) Koska Kajaanin ABC meni meiltä ohi (myöhemmin kävi ilmi että se oli eri puolella tietä kuin luulimme), pysähdyimme jollekin pikku Shellille syömään lehtipihvit ja erittäin suolaiset ranskalaiset (äiti ei tietysti huomannut niissä mitään erikoista). Matkan kulkua hidastivat ajoittaiset sadekuurot, useat tiellä maleksivat porot ja kaksi hirveä, jatkuvat tietyöt sekä pitkähkö pätkä päällystämätöntä tietä, mutta näistä huolimatta perillä oltiin aikaisemmin kuin arvioitiin eli iltaseitsemän tienoilla.

Mökki oli vuokrattu Loma-Hossasta ja sijaitsi nimettömällä tiellä Kotilammen rannalla.

Iso tupakeittiö, kahden hengen makuuhuone, wc, kylpyhuone ja sauna alakerrassa sekä iso parvi ja parveke yläkerrassa. Yhteensä sinne mahtuisi nukkumaan 12 henkeä. Portaat yläkertaan olivat sen verran kapeat ja jyrkät että päätimme Inton kanssa nukkua alakerran sohvalla.

Illalla lämmitettiin sauna ja käytiin ilta-auringon valossa uimassakin, vaikka vesi oli melkoisen kylmää. Mutta kiljua ei saanut etteivät naapurit häiriinny (siinä oli lammen rannalla muutama muukin mökki nimittäin).

 

Pe 23.8.2013

Herättiin klo 8.45 ja valmiina lähtöön oltiin jo kymmeneltä. Jätimme auton Hossan retkeilyalueen matkailukeskukseen ja lähdimme patikoimaan kohti Värikalliota. Matkaa on noin 4 km suuntaansa ja polku on hyvin kivinen, joten maisemia katsoessa piti melkeinpä pysähtyä ettei kompastu ja kaadu. Keli oli aurinkoinen ja hieman tuulinen, lämmintä +14ºC eli täydellinen keli patikoida. Ei ollut liian kuuma eikä liian kylmä, eikä meitä häirinneet hyttysetkään. Kerrospukeutuminen oli tarpeeseen, sillä patikoidessa tuli nopeasti kuuma, mutta kun pysähtyi syömään eväitä niin alkoi tulla kylmä.

Polun reunat olivat punaisinaan puolukkaa, siitä saattoi ohimennessään napsia jos nälkä yllätti. Puut olivat täynnä naavaa, josta tietysti tehtiin iskälle komeat viikset!

Polku kulki välillä järven rantaa ja kaartui sitten kitukasvuiseen metsikköön, nousi ajoittain ylös jyrkänteen reunalle (missä piti tietysti kiusata vähän äitiä kurkottelemalla reunan yli) ja välillä polku laski niin alas että alkukesästä pitäisi olla kumisaappaat jalassa jos haluaisi selvitä kuivin jaloin. Näin loppukesästä oli kuitenkin mukavan kuivaa. Joitakin suon yli meneviä kohtia oli helpotettu pitkospuilla.

Useita siltojakin matkan varrella oli ja yksi kohta oli kuin suoraan satukirjasta: ikivanha kuusi kasvoi syvänvihreiden sammaleiden keskellä, pienet purontapaiset kiersivät kuusen ympäri ja aurinko paistoi oksien lomasta enkä olisi ollut yhtään yllättynyt jos pieni keiju tai menninkäinen olisi yhtäkkiä lennähtänyt siitä ohi. Tuollaisissa paikoissa niitä asuu, ihan varmasti!

Matkan varrella oli laavu ja perillä komea kota ja nuotiopaikka. Jätimme reput siihen kodalle ja jatkoimme loput 300 metriä värikallioille, joita pääsee ihailemaan pitkältä (joskin hieman huonokuntoiselta) laiturilta.

Hieman infoa:

Värikallion kalliomaalaukset ovat kuviomäärältään Suomen kolmanneksi suurimmat, kuvioita on tunnistettu 61 erilaista joista on helppo tunnistaa kolmiopäiset ihmishahmot sekä hirvieläimet. Myös karhun hahmo löytyy, mikä on suomalaisissa kalliomaalauksissa harvinaista, sekä sisilisko. Yksi maalauksista oli ihan selvästi Inton näköinen ja siinä vieressä oli vähän tummempi samanlainen joten se oli tietysti Manu. Maalausten ikää on vaikea ajoittaa, mutta niiden arvioidaan olevan vuosilta 5000 – 3200 eaa.

Kun kaikki maalaukset oli asianmukaisesti tulkittu ja valokuvattu ja ihailtu, palasimme kodalle pitämään hyvin ansaittua hiilihydraattitaukoa (ruisleipää ja mars-patukoita).

 Matka jatkui samaa reittiä takaisinpäin ja se menikin paljon nopeammin ja tuntui lyhyemmältä – varmaan siksi kun ei tarvinnut pysähtyä ottamaan kuvia muutaman metrin välein. Matkailukeskuksesta pääsi 30 minuutin mittaiselle venematkalle ihailemaan Julmaa Ölkkyä vedestä käsin. Matkan hinta oli 14 €/hlö.

Julma Ölkky on suurin kolmesta Suomessa olevasta maan halkeamaan syntyneestä kanjonijärvestä, jonka pystysuorat kalliot nousevat jopa 50 metrin korkeuteen ja syvyyttäkin järvellä on paikoitellen saman verran.

Järven pituus on kolme kilometriä ja leveys kapeimmillaan vain 10 metriä.

Kallioita voisi ihailla myös patikoiden, mutta venematkan ansiosta näimme Julman Ölkyn kalliomaalaukset (aika pienet verrattuna värikallioihin) sekä sateenkaarilähteen (jossa ei tosin sillä hetkellä näkynyt sateenkaarta koska aurinko ei vielä ottanut siihen).

Järven kiertävä Ölökyn Ähkäsy -niminen patikointireitti on muuten 10 km pitkä ja melko vaativa reitti, joten venematkan ansiosta pääsee huomattavasti helpommalla!

 

Pyörähdimme vielä Luontokeskuksessa ostamassa postikortteja ja -merkkejä ja jatkoimme matkaa mökille. Myös Tarja, Aki ja Ronja, jotka olivat paluumatkalla Sallasta, tulivat käymään ja vietimme yhdessä iltaa syöden, saunoen ja uiden. Vieraat jäivät myös yöksi.

 

La 24.8.2013

Vieraat lähtivät kotia kohti jo aamupäivästä ja me lähdimme samalla ovenavauksella jatkamaan patikointia.

Tällä kertaa oli vuorossa reilun 6 kilometrin mittainen reitti Laukkujärven suuntaan. Polku oli helpompaa kulkea sillä siinä ei ollut niin paljon kiviä ja maisema oli mukavan vaihtelevaa. Välillä mentiin korkealla harjun laella, sitten laskeuduttiin alas, mentiin sillan yli ja noustiin taas ylöspäin. Minulla oli apunani höyryveturin lailla eteenpäin puskeva Into, jonka hihna oli kiinnitetty reppuni mahan edestä kulkevaan tukihihnaan. Näin kädet jäivät vapaiksi kuvien ottamista, puolukoiden noukkimista tai tasapainon säilyttämistä varten.

Kerran käveli poro siitä kymmenen metrin päästä meidän ohitsemme ja Into varmaan haistoi sen ennen kuin näki, mikä ei ole ihme koska porot jotenkin sulautuvat ympäröivään maastoon siellä. Minäkin huomasin sen vasta kohdalla. Vaan emme mekään kauheaa meteliä tullessamme pitäneet, koska yhdessä kohdassa tulimme mäennyppylän laelle ja ihan muutaman metrin päästä ponkaisi ylös kaksi poroa, jotka näyttivät olleen lepotaukoa pitämässä siinä hiekkamontussa. Se taisi olla ainoa kerta kun Intokin ihan kunnolla näki poroja. Ja rähjäsi niille tietysti kamalasti.

Maisemat olivat mahdottoman kauniit, kuvat eivät tee niille oikeutta!

Päivä oli keliensä puolesta yhtä hieno kuin edellinenkin, hieman lämpöisempikin vielä, joten paluumatkalla tarkeni ihan t-paidassa.

Lepotauon pidimme nuotiopaikalla pienen joen rannalla. Kanootti lipui ohitse kun paistoimme makkaraa ja joimme teetä ja kulkijoita oli muutenkin selvästi enemmän kuin edellispäivänä.

Paluumatka sujui tällä kertaa eri reittiä vaihtelun vuoksi, maasto oli välillä suota, välillä karun näköistä kanervikkoa ja välillä puolukoidentäyteistä metsää.

Yksi suurimpia ilonaiheita olivat mitä eriskummallisimman malliset, vääränvänkyrät kelot ja juurakot. Miten voi puu kasvaa niin moneen eri suuntaan? Luonnon taideteokset ovat kyllä vertaansa vailla!

Loppumatka piti mennä Inton kanssa vähän rivakammin kun oli kamala vessahätä ja ulkohuussi oli siellä missä autokin. Onneksi vessaan ei ollut jonoa! Kävimme jälleen Luontokeskuksessa jäätelö-ostoksilla ja kävelimme rantaa pitkin ihmetellen Öllörinjärven veden kirkkautta ja vihreyttä – sellaista turkoosinvihreää, kirkasta vettä tapaa yleensä vain jossain ulkomailla. Otettiin kuvia laiturilta kun kaikki pohjassa lojuvat puut ja kukkaruukut näkyivät selvästi vaikka siinä oli varmasti ainakin neljäkin metriä syvää.

 

Kyllä maistui taas ruoka patikoinnin jälkeen. Ja saunaan oli ihana päästä lepuuttelemaan jalkoja. Uiminen (tai minun pitäisi varmaan puhua ”kastautumisesta” itseni tapauksessa kun en varsinaisesti ottanut uintiliikkeitä) ei ollut kovinkaan nautinto mutta virkisti kyllä mukavasti. Illalla voitin iskän Yatsyssa ja monen monta kertaa paskahousussa kunnes se kyllästyi ja halusi mennä nukkumaan, juuri kun voittoputkeni oli parhaimmillaan! Ihme tyyppi!

 

Su 25.8.2013

Äiti hoiti tänä aamuna koiran lenkittämisen joten sain itse nukkua pitkään. Äiti oli lenkin jälkeen päättänyt soittaa Tarjalle ja mennyt koiran kanssa autoon istumaan siksi aikaa. Heidän siinä istuessaan pihan läpi on kulkenut monta poroa, aivan auton vierestä. Yksi oli kurkistanut sisällekin ikkunasta, mutta Into oli autuaasti katsellut toiseen suuntaan eikä ollut huomannut mitään! Vasta kun porot olivat menneet ja äiti nousi koiran kanssa autosta, Into oli haistellut ahkerasti että ”mikä tästä on mennyt?!?” Aikaimoinen vahtikoira mulla!

 

Aamuun kuului tavaroiden pakkaamista ja siivoamista, kun mökki piti palauttaa klo 12 mennessä. Lähdimme ajamaan kohti Kuusamon Suurpetokeskusta. Into sai odotella autossa sillä aikaa kun me teimme reilun tunnin mittaisen lenkin oppaan kertoessa meille koirasusista, karhuista, ketuista ja ilveksistä.

Koirasusia oli neljä: isä, äiti ja kaksi pentua. Äitisusi oli selvästi johtaja, komea ja iso vaaleanharmaa tapaus. Isäsusi oli ruskeampi ja pienempi – niissä oli muistaakseni eri määrä koiraa ja sutta, toisessa 80 % ja toisessa kai vähemmän, siitä ero. Koirasudet olivat kuitenkin aika hurjia tapauksia, opas (joka oli muuten todella kiva ja puhelias tapaus, kertoili paljon eläimistä ja vastaili kysymyksiin auliisti) sanoi että jos häkkiin menisi, joutuisi heti raadeltavaksi. Silti Sulo Karjalainen joskus vie koiria ihan hihnassa lenkille.

Sitten oli karhujen vuoro. Karhuja oli kuusi, nimeltään Juuso, Nätti, Tessu, Vyöti, Reetta ja Niisku. Karhut olivat yhden tai kahden hengen tarhoissa ettei tule reviirikiistoja.

Kaikilla tuntui olevan oma luonteensa ja niistä osa oli syntynyt tarhassa, osa otettu sinne jäätyään orvoiksi. Vanhin oli 21-vuotias, mutta sekin on vasta keski-ikäinen sillä karhu voi elää yli 40-vuotiaaksi. Juuso on suurin, 450 kiloinen ja seistessään kahdella jalalla 2,5 metriä korkea.

Opas syötti karhuille hunajaa, mandariineja, omenia, rypäleitä ja yllätykseksemme myös irtokarkkeja, sekä juotti suoraan pullosta vihreää muumilimpparia. Aita oli korkea ja vahvannäköinen, mutta opas sanoi että karhun saavat kyllä halutessaan portin auki. Kerran yksi karhuista oli vähän kiusannut vieraita, kun ryhmän tullessa se oli tuijotellut portin takaa ja sitten nostanut tassullaan salvan ylös, ikäänkuin sanoakseen että ”kyllä minä täältä poiskin pääsen häh häh!” Onneksi kaikki pysyivät kiltisti häkeissään meidän vierailumme ajan!

Sulo, jonka näimme kahviossa, on nykyään 73-vuotias eikä pidä enää opaskierroksia, mutta puhdistaa yhä karhujen häkkejä, syöttää ja rapsuttelee niitä ja käy niiden kanssa kävelyllä ja joskus veneilemässäkin! Se on varmaan erikoinen näky ja naapureille pitää kuulemma aina ilmoittaa etukäteen etteivät pelästy. Karhut ovat kyllä ristiriitaisia eläimiä: toisaalta nallekarhumaisen suloisia ja hieman kömpelöitä ja halattavan pehmoisen näköisiä. Toisaalta kuitenkin kokonsa, kynsiensä ja hampaidensa puolesta todella pelottavia tai ainakin kunnioitusta herättäviä! Onneksi niihin harvoin luonnossa törmää – eihän karhua nimittäin pakoon pääse, kun se voi juosta jopa 60 km/h, kiipeää puihin, ui vedessä ja on muuten jonkin tutkimuksen mukaan kolmanneksi viisain nisäkäs! (Koira on sijalla kahdeksan).

Suurpetokeskuksen kettu on hieman ujonpuoleinen tai ehkä vain laiska. Siellä se makoili auringossa eikä sitä saatu houkuteltua lähemmäksi herkkujenkaan avulla. Mutta kaunis eläin silti. Ketun olen joskus nähnytkin Tampereen Ratinassa.

Ilveksiä oli sen sijaan useita. Ilveshäkin lähelle ei kannata mennä, sillä se saattaa pissata häkin läpi housuille ja ne ovat entiset housut sen jälkeen (tämä oli oppaan huomautus, emme onneksi saaneet asiasta omakohtaista kokemusta).

Kaksi nuorta ilvestä olivat riittävän uteliaita tullakseen aidan viereen meidän ihasteltaviksemme. Täysikokoinen ilves voi painaa jopa 30 kg. Se voi tehdä kymmenen metrin mittaisia loikkia tai hypätä suoraan ylöspäin kolmekin metriä korkealle, mitä tarhan puihin lentävät linnut eivät valitettavasti tiedä ennen kuin on liian myöhäistä.

Ensimmästä kertaa sain tilaisuuden ihastella näitä kaikkia eläimiä läheltä ja turvallisesti aidan takaa, joten visiitti oli todella antoisa ja suosittelen sitä kaikille. Liput maksoivat 10 € / hlö. Kahvilasta saa syötävää, juotavaa ja tuliaisia. Itse ostin t-paidan ja äiti osti videon ”Ystävyyttä karhujen kanssa” joka kertoo Sulo Karjalaisesta ja hänen karhukavereistaan.

 

Tämän jälkeen alkoi loputtoman pitkän tuntuinen kotimatka (6h). Pidimme useita taukoja ja vaihdomme kuskia välillä ja kävimme syömässä samalla Shellillä (tällä kertaa lounaspöydästä mikä olikin paljon parempi vaihtoehto). Kotiin saavuimme joskus klo 21 tienoilla.

Ja se kuvakooste matkalta löytyy täältä.


HELSINGISSÄ SYYSLOMALLA

Pidimme hiukan syyslomaa ja vietimme pidennetyn viikonlopun Helsingissä.

Yövyimme Lönnrotinkadun omenahotellissa ja kävimme mm. Kansallismuseossa, jossa oli viimeistä viikkoa A.E. Nordenskiöldin karttanäyttely, kerrassaan upea ja kansainvälisestikin merkittävä kokoelma historiallista kartta-aineistoa. Myös museon vakionäyttelyt ovat katsomisen arvoisia.

Poikkesimme myäs Sinebrychoffin taidemuseossa, upea rakennus ja hieno näyttely, kannattaa ehdottomasti poiketa jos tilaisuus tulee. Kävelimme myös Eirassa, merisataman rannassa sekä tähtironinmäellä, josta tässä muutamia kuvia.

Lauantaina kävimme kirjamessuilla ja vierailimme myös Peetan ja Jennin luona.

 

 

©2018 jukkalamminmaki - suntuubi.com