Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

1.11. Syksy on saapunut

Olimme juuri Tuijan kanssa Helsingissä viikonloppua viettämässä. Yövyimme oikein hotelli Tornissa, kävimme teatterissa ja kirjamessuilla.

Teatteriesitys oli peritamperelainen Eila, Rampe ja palvattu onni, youtubestakin siitä näköjään löytyy traileri. Kyseessä on Sinikka Nopolan kirjoittama ja Heidi Heralan sekä Ilmari - tankki täyteen Juhana -  Saarelaisen tähdittämä komedia, josta Hesarin osuva arvostelu löytyy täältä. En muista koska viimeksi olisi tullut naurettua niin makeasti.

Helsingin matkalta löytyy muutamia kuvia täältä, ja aiemmin syksyllä Äänekosken ympäristössä kuvattua syksyistä aineistoa löytyy täältä.

Huomasin muuten juuri, että edellisen päivityksen aikaan olin ollut hiukan aikaani edellä. Nyt siihen on korjattu oikea kuukauden nummero.

8.10. Historialinkkejä

surffailin tässä netissä ja lisäilin tuonne Linkit sivulle joitain Tampereen ja Teiskon historiaan liittyviä linkkejä. Kaikkea mielenkiintoista löytyy entisen kotiseudun menneisyydestä.

Kuvalinkkeihin lisäsin myös Tampere-päivän viikonlopun ruskakuvia.

10.8. Kesäloma on loppunut!
niinkuin sen kanssa aina käy: lopulta se loppuu. Töissä tässä ollaan oltu jo kolme viikkoa, jos tuota lomanjälkeistä apaattista tuhertamista nyt työksi voi sanoa.

Mutta loma oli kaikin puolin hyvä, eikä vähiten kelien puolesta. Tapahtumia oli vähän joka lähtöön: 

Tuo perinnematka onkin jo aiemmin mainittu, ja heti juhannussunnuntaina oli Mikaelin rippijuhla Kangasalan kirkossa ja jatkot mökillä. Paikalla oli sukua runsain mitoin, vaikka osa  poistuikin Jarin tyttären Miinan rippijuhliin iltapäivällä.

Ensimmäisen viikon vietimme mökillä ja lauantaina lähdimme sitten viikoksi etelärannikolle, Tammisaaren edustalle varaamal- lemme mökille. Siitä erittäin mukavasta reissusta olen kertonut tarkemmin täällä.

Tammisaaren viikon jälkeen Tuijalla alkoivat sitten työt ja minä vetäydyin Teiskoon, jossa yritin olla jaloissa Olavin ja Erkin paneloidessa mummolan saunaa uudelleen. Tässä ohessa on kuvat ennen ja jälkeen sekä Olavi työn äärellä.

Tätä kirjoittaessani lattiaankin on jo saatu lämmitysvastukset ja uusi valu. Ei voi kuin ihmetellä miten yli kahdeksankymppiset veljekset jaksavat vielä raskaassa työssä.

 

 

Lopun lomastani vietinkin sitten varsin tiukasti mökillä. Siellä jouduin vetämään uudet sähköt saunamökkiin, sillä isän aiemmin vetämä maakapeli oli hapertunut pylvään päästä varsin totaalisesti. Onneksi viimekesäisen remontin jäljiltä mummolasta oli jäänyt ilmakaapeli ylimääräiseksi, joten viritin sen tolpasta saunamökkiin. Menetimme yhden vaiheen, mutta toisaalta kulutuskaan ei ole järin suuri.

Sitten tuohon jo toukokuussa lupaamaani mielenkiintoiseen tapahtumaan, joka antoi odottaa itseään yli kaksi kuukautta. Kyseessä oli kuumailmapallolento Tampereelta, jonka Tuija oli ostanut meille 25-vuotishääpäivälahjaksi. Se toteutui lopultakin tiistaina 2.8. ja lentoyrityksiä meillä oli ollut kesän mittaan jo kolme - vai olikohan niitä neljä - mutta aina jokin sääilmiö esti nousun: oli joko liikaa tuulta, satoi vettä tai sitten ukkosrintama uhkasi. Mutta lopultakin tyynenä tiistaina pääsimme sitten ilmaan.

 

Lento oli tilattu Linnan pallo nimiseltä hämeenlinnalaiselta yritykseltä, joka kolmella erikokoisella pallolla lennättää ihmisiä eteläsuomen alueella. Kokoonnuimme seitsemän aikoihin alarantaan, josta tuulensuunnan selvittyä siirryimme kahdella autolla Epilään Kaarilan koulun taakse, Vaakkolammen rantaan, nousua varten. Pallomme oli suurin vaihtoehto, johon mahtuu lentäjän lisäksi neljätoista matkustajaa.

Pilottinamme oli yhtiön päälentäjä Olli Luoma, jonka johdolla aloitimme lentoonkähtövalmistelut.

Valmisteluihin kuului ensin korin ja polttimien kokoaminen ja pallon levittäminen suoraksi. Siinä riittikin levittämistä, sillä koko systeemin korkeus valmiina on 28 metriä. Kun pallo oli saatu levitettyä, se puhallettiin täyteen kylmää ilmaa kahdella suurella puhaltimella ja lopulta, kun siihen oli töhöytetty muutaman kerran kuumaa ilmaa, se nopeasti nousi pystyyn nostaen samalla korin pystyasentoon.

Sitten systeemi ankkuroitiin auton puskuriin köydellä, ettei se karkaa kesken kaiken taivaalle ja kaikki hyppäsivät kyytiin. Kori on jaettu  viiteen osastoon: keskellä on koko korin levyinen osasto jossa on pilotti laitteistoineen; molemmat päät on jaettu kahtia matkustajosastoiksi, joista kuhunkiin mahtuu neljä ihmistä. Meitä oli siis neljätoista, nuorimpina kaksi alakouluikäistä poikaa vanhempiensa kanssa.

Kun lennonjohdosta oli saatu nousulupa, ankkuriköysi irrotettiin ja nousu tapahtui eleettömästi, mutta yllättävän vauhdikkaasti: eleettömästi, koska juuri minkäälaista kiihtyvyyttä ei tuntunut missään vaiheessa nousua. Noususta löytyy kuvaa ja videota Picasan kuva-albumista täältä.

Mutta niin vain oltiin ilmassa, eikä tuntunut missään, ei kummallakaan meistä, mistä Tuija oli hiukan ihmeissään, ainakin omasta puolestaan.

Koskapa tuuli oli hyvin heikko ja ajauduimme länteen, eli poispäin keskustasta, nousimme hyvin nopeasti hiukan normaalia lentokorkeutta ylemmäs, eli yli 1300 metriin. Siltä korkeudelta horisontti alkaa jo hiukan kaareutua ja maisemasta mäet ja muut korkeuserot latistuvat näkymättömiin.

Ja maisemat siltä korkeudelta ovat aivan uskomattomat: koska ilta oli pilvetön, näimme joka suuntaan kymmeniä kilometrejä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt ottaa kameralla maksimizoomilla paljon enemmän kuvia kaukaisista kohteista mutta ei siinä innostuksen huumassa oikein tajunnut paljon muuta kuin napsia pikaisia panoraamoja ympäriinsä. Mutta ehkäpä seuraavalla kerralla sitten on harkitsevaisempi...

Lento sujui ilman kommelluksia, mitä nyt nuorinta matkustajaa alkoi puolen tunnin jälkeen jo homma kyllästyttämään ja olisi halunnut hypätä kyydistä. Siihen auttoi tehokkaasti pussillinen purkkaa.

Näimme kaiken muun hienon lisäksi Ryanairin vuorokoneen nousun Pirkkalan lentoasemalta - lennonjohdon on-line selostuksen kera - ja ihmettelimme myös Hämeenkyrön suunnalta näkyvää savupatsasta. Myöhemmin viikolla tietysti tajusimme, että siellä paloi se pyromaanin polttama palvelutalo. Ja saimme erinomaisen näkymän myös Lamminpään hautausmaalle ja kappeliin, jossa seuraavana lauantaina kävin saattamassa Terttu Lamminmäen viimeiselle matkalleen.

Zoomailimme myös tarkasti Ratinan tienoille, jossa tiesimme tyttöjen olevan, mutta juuri kuvia ottaessamme he olivat puiden takana varjossa. Onneksi he saivat muutaman hyvän kuvan pallostamme.

Lentoaikamme oli tunti ja kymmenen minuuttia ja heikon tuulen johdosta ajauduimme vain kolmisen kilometriä Ikurin ja Ylöjärven rajan tuntumaan, upouuden asuinalueen kääntöpaikalle Ruismäen- kadun päähän.

Laskeutumisemme herätti suurta huomiota ympäristössä ja uteliaita kerääntyi suurin joukoin. Tuuli painoi meidät puolensataa metriä sivuun laskeutumisalueelta Myllypuronkadun päälle ja alas jo ehtineille avustajille heitettiinkin pitkä köysi, jonka avustuksella he hinasivat meidät aukiolle, ryteikön läpi urheasti punnertaen ja kovien kannustusten saattelemana. Laskeutuminen - joka kovemmalla tuulella saattaa olla pomppuinen - oli hyvin pehmeä ja sujuva.

Sitten oli vuorossa ensin pallon tyhjennys - joka tapahtui avaamalla yläosan suuri tyhjennysläppä - ja pallon kaato, jonka jälkeen se koottiin suureen kuljetuspussiin. Sitten korin purkamisen ja auton pakkaamisen jälkeen oli vuorossa lyhyt historiikki sekä perinteinen shampanjatarjoilu. Shampanjaa kuulemma oli ensimmäisille lentäjille tarjonnut tilanomistaja, joiden maille tuo ensimmäinen pallo oli laskeutunut. Niinpä nykyäänkin ensikertalaisten mukanaollessa shampanjaa matkaajille tarjoillaan - ja kuulemma, jos ei ensikertalaisia ole, niin joku sellaiseksi määrätään, jotta shampanjaa saadaan tarjottua!

Hieno kokemus! Suosittelen lämpimästi kaikille, ja vaikka potisikin pientä korkeanpaikan kammoa, niin pallossa on erilaista kuin kallionreunalla. Oikeasti, uskokaa vain! Tuijakin oli siellä!

Pääsimme muuten myös aamulehden nettisivuille oikein kuvan kera.

Kuvakooste matkalta löytyy täältä.

 

25.6. Kesäloma on alkanut!
itseasiassa tätä nyt sateisena juhannuspäivänä kirjoittaessani on jo yksi lomaviikko takana, sen vietin poikien kanssa perinnematkalla Ruotsin etelälapissa, josta hiukan selostusta täällä.

Tuo edellisessä kirjoituksessa lupaamani 'mielenkiintoinen tapahtuma' antaa odottaa sopivia kelejä, mutta älkää hermostuko, kyllä se sieltä tulee...

Edessä on pari viikkoa yhteistä lomaa Tuijan kanssa joista jälkimmäisen vietämme Kopparön saaressa Tammisaaren edustalla. Siitä tulette vielä kuulemaan.

18.5. Kesää kohden...
ollaan menossa. Tuntui että se pääsiäisenä jo oli täällä, mutta onhan se tässä jo asettunut vähän normaalimmaksi toukokuuksi välillä.

Tässä on kaikenlaista tapahtunut kevään mittaan, muunmuassa musiikkirintamalla on paljonkin ollut elämää tässä puolen vuoden aikana - eikä vähimpänä The Wall konsertti huhtikuun lopulla Helsingissä - josta intaannuinkin listaamaan käymiäni - tai käymiämme - keikkoja tuollaiseen pdf-dokumenttiin. Siitä varmaan jotain on unohtunutkin, mutta tärkeimmät - tai ainakin mieleenjäävimmät - kuitenkin on listattu.

Koskapa olen näillä sivuillani julkaissut sukuhistoriallista aineistoa, tekaisin myös itsestäni pienen historiikin. Luontaisen häveliäisyyteni vuoksi sijoitin sen tuonne salasanasuojatulle sivulle, vaikka siinä ei mitään suuria salaisuuksia olekaan.

Ja tämän kuun lopulla tapahtuukin sitten jotain varsin mielenkiintoista, josta sitten kuulette parin viikon päästä lisää...

15.3. Täyttä höyryä...
Käsi ylös, joka tietää että Tampereella on pohjoismaiden suurin tehdashöyrykone. En minäkään tiennyt, ennenkuin muutama vuosi sitten eksyin Finlaysonin Werstaaseen, jonka yhteydessä on Sulzer-höyrykonemuseo. Silloin minulla ei ollut kameraa mukana, mutta nytpä kävin napsimassa muutaman kuvan aiheesta. Kuvat löytyvät täältä.

 

7.3. Neljännesvuosisata täynnä

Kimpussa on tasan 25 kappaletta kukkia. Meillä on tällä päivämäärällä Tuijan kanssa aihetta juhlia, hopeista aihetta.

Viikonloppuna juhlistimme yhteistä taival- tamme hyvän ruoan, Argentiinilaisen viinin ja venäläisen shampanjan voimin.

Kesemmälle on varattu sitten mukavaa teke- mistä tämän samaisen aiheen tiimoilta.

Kireimmät pakkaset taitavat olla pikkuhiljaa ohitse, lumet ovat tulleet katolta ja päivä-seltään räystäät tippuvat.

Minä olen viettänyt muutamia iltoja kirkonkirjojen parissa ja lähetin tuossa viikko sitten Kanadan pikku-pikku-serkulle (vai onkohan niitä kolme 'pikkua'?) hieman tietoja hänen suvustaan, yhdessä haarassa pääsin lähelle 1600-lukua.

 

.

15.1. Vuosimittarin viisari nytkähti taas eteenpäin
Niin siinä taas kävi, sama juttu joka vuosi, ja kauhealla paukkeellakin vielä.

Joulu meni niinkuin aiemmatkin, kiitos korteista ja kirjeistä lähettäjille. Vaikka itse en harrasta kyseistä toimintaa (kummipoika Petri olkoon se säännön vahvistava poikkeus), niin korttien saaminen on aina virkistävää. Meidän klaani kokoontuikin poikkeuksellisesti Teiskossa, ja yhtä poikkeuksellisesti minäkin kävin aattona piipahtamassa. Pääsimme kokeilemaan Erkin uutta hienoa kylpyhuonetta, suihku ja kaikki!

Teiskossa pääsin myös lukemaan Teiskon joulu -lehdestä Malmin Timon kirjoittaman hienon artikkelin isoisäni Paavon elämästä. Kyseistä lehteä saa muuten tilata myös netin kautta Teisko-seuran sivuilta. Hinnaksi tulee n. 5€ postimaksuineen.

Tytöt koirahirmuineen olivat taas väliviikolla ilonamme. Koirille ei varmaan annettu tarpeeksi syötävää kun ne ottivat ja söivät meidän sohvamme. Se vanha rotisko tosin jo kaipasikin uutta verhoilua, jonka Tuija tuossa viime viikolla näppärästi tekaisikin. Tuli myös pitkästä aikaa käytyä pulkkamäessä, se se on hauskaa vielä näin kypsemmällä iälläkin, kunhan ensin saa itsensä taivuteltua pulkan pohjalle. Ja sitten vielä sieltä ylös.

Sukuasioista vielä: Sain viime viikolla postia Kanadasta, Thunder Bay:sta, henkilöltä nimeltään Kelvin Niitynen. Hän on aloittanut sukututkimuksen ja löysi sivuiltani Albertina Niittysen nimen, jonka epäili olevan hänen isoisänsä äiti. Kyseinen Albertina, eli Fiinu, oli Heikki Hermannin sisko. Mailinvaihdon jälkeen päädyimme siihen että sukuahan me olemme. Kelvinin isoisä Kalle oli veljineen muuttanut vuonna 1923 Kanadan Ontarioon, Kaministiquia nimiseen paikkaan samannimisen joen varteen. Kallen mukana oli vaimo ja kaksi lasta, joista toinen oli Kelvinin isä.

 

Kaministiquia näkyy ylläolevan kartan keskiosissa, karttaa voi skaalata vasemman reunan nappuloista. Kyseisellä tienoolla asuu muuten varmaan enemmänkin suomalaisia, kartassa kun näkyy sellaisia paikannimiä kuin Toimela, Intola ja Kivikoski.

Edelleen sukuasioista jatkaakseni, olen lisännyt uuden alasivun Sukututkimus ja internet. Siellä olen yrittänyt avautua hieman tästä sukututkimuksen teosta internetiä hyväksikäyttäen. Siellä on myös uutta asiaa isoisäpaketista kiinnostuneille.

 

 

 

©2018 jukkalamminmaki - suntuubi.com