Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Palojoensuu-Kilpisjärvi 7.-14.6.2008

Perinnematka 2008 suuntautui käsivarren maisemiin. Olimme varanneet mökin kainalosta Palojoensuulta Muoniojoen tuntumasta ja matkasimme n.760 km lauantaina Raunon uskollisella Kangoolla. Valokuvia matkalta löytyy täältä.

Lauantai
Ensimmäinen ilta meni tavaroita mökkiin levitellessä ja saunan lämmityksessä - sekä tietysti ensimmäisten ristiseiskojen parissa.
Kävimme myös kääntämässä rannassa olevan veneen ympäri käyttökuntoon ja pojat kävivät kalastamassa ensimmäisen harjuksen yläjuoksun koskelta.

Sunnuntai
Viileänä aamuna lähdimme tutustumaan Muoniojokeen, jonka tulvahuippu oli juuri viikolla ohitettu. Meikäläinen sai kunnian soutaa poikien liottaessa pyydyksiään hyisessä vedessä. Ylävirtaan yritimme urheasti, mutta Pahtaniva oli liikaa soutuvenhelle, joten päätimme valutella alaspäin Järämänsaareen, jonka kiersimme jalan. Sieltä takaisinpäin lähtiessämme saimme komean harjuksen iltapalaksi.

Maanantai
Lähdimme ajamaan puolentoistasataa kilometriä ylöspäin Kilpisjärveä kohden. Kilpisjärven luontotalolta Saanan siintäessä pohjoisessa muutaman kivenheiton päässä lähdimme Kalottireittiä pitkin suuntana n. 11 kilometrin päässä oleva Saarijärven autiotupa.
Keli oli hyinen ja tuulinen ja havaitsimme pian, että vaikka polut ovat erinomainen keksintö, niin näin sulamisaikaan ne ovat myös oivallisia uomia sulamisvesille ja täten enimmäkseen käyttökelvottomia.
Havaitsimme myös että pohjoisenpuoleisilla rinteillä oli monin paikoin reippaasti lumijuonteita, joiden kiertelyyn kului paljon askelia. Lumi oli monella tapaa hauskaa ainesta - sen syvyyttä oli jokseenkin mahdoton ennakoida ja se joko kantoi tai sitten ei kantanut. Ja kun se ei kantanut, vaelluskenkien varret olivat täynnä lunta joka mieltäylentävästi pikkuhiljaa suli kastellen sukat ja kengät sisältä.
Hankikannon pettäessä saattoi upota napaansa myöten tai havaita että lumikannen alla kulkeekin parinkymmenen sentin syvyydeltä vettä.
Vettä oli myös muutenkin merkittäviä määriä liikkeellä hankaloittaen liikkumista entisestään.
Taukoja pitämättä vaelsimme polun tuntumassa mutkitellen tuvalle reilussa viidessä tunnissa. Tupa oli kaksiosainen, toinen puoli oli lukittu varaustupa ja toinen avoin autiotupa, jonka valloitimme. Varustus oli hyvä, sisältäen mm. kaasukeittimen ja kattiloita.
Sytytimme tulet, levittelimme tavaramme kuivumaan, söimme tukevasti ja ankarien ristiseiskojen jälkeen kävimme ansaituille yöunille.

Tiistai
Aamu oli hyytävän kylmä, Saarijärven aiemmin sulat rannat olivat peittyneet riitteeseen ja tuuli puhalsi idästä.
Aamutoimien jälkeen lähdimme liikkeelle kohden kaakossa sijaitsevaa Termisjärven tupaa. Matkaa oli noin kahdeksan kilometriä, mutta polkua ei kulkenut vaan suunnistusta piti tehdä kartan avulla.
Pakkasyö auttoi meitä nyt siten, että hanget kantoivat - enimmäkseen - hyvin ja pääsimme kävelemään pitkähköjä matkoja kovilla valkoisilla pinnoilla. Mutta yllätyksiä edelleen sattui ja kengät kastuivat jälleen jonkinverran; Artulla pahiten, Raunolla vähiten. Maasto oli louhikkoisempaa kuin edellisenä päivänä.
Päivä oli poutainen lukuunottamatta lyhyttä hyistä jäätävää tihkua, tosin selvästi kylmempi kuin edellinen.
Salmijärven rannasta nousimme kahden huipun väliltä Viittakurun itäpuolelta komeaan kanjoniin jossa Termisjärvi sijaitsi. Järven etelä- ja pohjoisrannalla on pitkä ja korkea jyrkänne joka muodostaa itä-länsisuuntaisen rotkon jonka pohjalla järvi sijaitsee.

  

Pohjoisrinteen katkaisee Salmikuru, louhikkoinen rotko jonka pohjalta Termisjärveen juoksee joentapainen.
Tupa oli vastaava kaksoistupa kuin Saarijärvelläkin, tosin kaasukeitin puuttui. Näköalat olivat komeat, toisella puolen järven vastapäinen jyrkänne, toisella puolella Salmikuru jota kävimme iltapäivällä lähemmin tutkailemassa, nousipa Rauno kurua reunustavalle huipulle katselemaan maisemia.

Keskiviikko
Tulossa oli aavistuksen lämpimämpi päivä - ainakin plussan puolella. Idässä ja lännessä oli uhkaavia pilviä mutta kohdalla oli kirkasta taivasta.
Edessä oli reissun pisin taival - noin 13 kilometriä takaisin Kilpisjärvelle. Tällä kertaa vuorossa oli etelänpuolen rinteitä ja plussakeli, joten odotettavissa oli märempää maastoa ja vähemmän lunta joka todennäköisesti olisi upottavampaa kuin edellisinä päivinä. Tosin meillä nyt oli polku jota seurata.
Matka taittui pelättyä nopeammin huolimatta siitä että monin paikoin koko kuljettava rinne oli veden peitossa ja eteneminen oli hyppimistä mättähältä mättähälle. Lunta oli kuitenkin vähemmän ja pääsimme pitkähköjä matkoja etenemään polkua pitkin. Joten loppujen lopuksi taitoimme maanantain reittiä pari kilometriä pidemmän matkan ainakin tuntia lyhemmässä ajassa.
Ja mikä parasta - saimme jonkinverran aurinkoakin paluumatkallemme ja Kilpisjärvellä kaupassa käytyämme alkoi sade, joka jatkuikin vaihtelevalla intensiteetillä perjantaiaamuun asti.

Torstai
Vesisateen vuoksi keskityimme nähtävyyksiin. Ajoimme ylemmäs kainaloon Järämän linnoitusalueen museoon. Kyseessä on saksalaisten toisen maailmansodan aikana rakentama Sturmbock-Stellung -niminen linnoitusalue jossa he puolustautuivat lapin sodan aikana suomalaisia vastaan parin kuukauden ajan.
Paikalle on kymmenisen vuotta sitten rakennettu museo, jossa on sota-aikaa lapissa kuvaava näyttely sekä ulkona on entisöity satoja metrejä taisteluhautoja, korsuja ja ampumapesäkkeitä. Mielenkiintoinen paikka jossa mukavasti kului pari tuntia sateisena päivänä.

Perjantai
Aamulla näytti uhkaavalta kelin suhteen ja päätimmekin että pojat jäävät harrastamaan kalastusta ja meikäläinen lähti tutustumaan Hettaan.
Tankkasin ensin julman kallista dieseliä autoon ja lähdin Tunturi-Lapin luontokeskukselta Postipolkua pitkin pohjoiseen Pahtajärveä kohden.
Keli alkoi poutaantua ja päivärepun kanssa matka taittui mukavasti. Polku oli enimmäkseen kuiva ja kulkijoita vähän. Paljasselän jälkeen huilasin hetken varauskodan pihassa ja käännyin takaisin palaten läntisempää reittiä keskusta kohden. Tällä reitillä näkyikin lapin luonnon eri muotoja - Paljasselän känkkäräkoivuista känkkärämäntyjen kautta tukevampaa mäntymetsään ja varsin vehmaaseen laaksoon Palosenjärven pohjoisosissa.
Matkaa lenkilläni tuli kuutisentoista kilometriä, paluumatkalla osuin peurapolulle jossa näkyi vanhoja pyydyskuoppia ja kerrottiin peuranpyynnin historiasta.


Mökille palattuani poikia kalalta odotellessani pakkailin jo hiukan tavaroita sekä laitoin saunan hiljakseen lämpenemään. Illalla syötiin ruuan kera taas tuoretta harjusta.

Lauantai
Pakkaamisen ja siivouksen jälkeen pääsimme lähtemään yhdeksän aikoihin takapuolta puuduttavalle paluumatkalle.

Matka oli kaikenkaikkiaan mukavaa vaihtelua, pitäen sisällään tunturissa vaellusta, kulttuuria ja suuren joen haasteita.
Kilpisjärven alueen kylmyys ja lumen määrä hiukan yllätti, mutta oltiinhan siellä 500-700 metrin korkeudessa ja kesä vasta aluillaan, joten ei se mitenkään epätavallista tietenkään ollut. Tunturimaisemassa silmiinpistävää on sen tyhjyys ja autius: kilometrikaupalla näkee vain havaitakseen uuden tunturin tai järvenlämpäreen, ei puita rikkomassa rinteitä.
Kalaa saimme syötäväksi asti: useita harjuksia, hauet hylättiin takaisin jokeen. Jalokala oli vasta nousemassa jokeen, eli olimme viikon pari liian aikaisin liikkeellä.
Suosittelen seutua, mutta hyvin varusteltuna ja lämpimästi puettuna ainakin alkukesän aikaan.

©2018 jukkalamminmaki - suntuubi.com