Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Vuonna 2003 toukokuun lopulla palasimme viikoksi Hossaan.

Hossa sijaitsee itärajan tuntumassa noin Suomussalmen ja Kuusamon puolessa välissä. Se on Metsähallituksen hoitama lähes sadan neliökilometrin laajuinen retkeilyalue, jossa on erinomaisen hyvin merkityt laajat polkuverkostot, hyvät kalastusmahdollisuudet järvillä, lammilla, joissa ja koskissa. Majoitusmahdollisuudet ovat myös kattavat: alueella on viisi autiotupaa, yhdeksän vuokrakämppää ja 11 laavua. Eli alueella pystyy hyvin kulkemaan ja yöpymään tarvitsematta kantaa telttaa mukanaan.

Me tukeuduimme suurimmaksi osaksi autiotupiin ja kahtena yönä majoituimme Lounatkosken vuokrakämpälle, jossa käytimme saunaa ahkerasti.

    

Kuten yleensä reissuillamme, keli oli loistava ja reititkin olivat vielä suhteellisen vapaita muista kulkijoista.

Hossassa sijaitsevat myös kuuluisat kalliomaalaukset, eli Värikalliot, joilla poikkesimme aiemmin vuonna 2000 Raatteen matkallamme. Alueen pohjoisosassa on pitkä ja kapea kanjonijärvi nimeltään Julma-Ölkky, jossa kävimme tutustumassa myohemmällä Hossan reissullamme.

 

©2018 jukkalamminmaki - suntuubi.com